Eteenpäin

Tuomirannan farmin elämää on taltioitu tähän blogiin jo usean vuoden ajan. Välillä on ollut hiljaisempaa, joskus pikkuisen enemmän asiaa. Tänään, tapaninpäivänä, karvakamut voivat hyvin. Rauli (cockeri) loikoilee keinutuolissa, Elvis (corgi) nukkuu lattialla, kissat Mappe ja Dobby ovat ulkona aitauksessa, jonne ne ovat päässeet ikkunaluukusta. Marsut Maltti ja Valtti popsivat joululahjaksi saatuja porkkanoita ja omenaa, joista myös vuohet Soma ja Voitto-Viljami ovat saaneet osuutensa. Possut Vicky ja Urho ovat puolestaan syöneet parina päivänä joululaatikoita. Kanat saivat joulun kunniaksi pähkinöistä ja siemenistä tehdyt kellot, joita ne Kalle-kukon ja Minirokkiksen johdolla nokkivat. Ja vuohilan hiirille on ollut tarjolla loukkuja. >:)

Farmarista on kuitenkin jo pidemmän aikaa tuntunut, että monet tarinat on kerrottu tähän blogiin jo useasti. Hirveästi uutta kerrottavaa näin kirjallisessa muodossa ei ehkä enää ole. Meidän eläimet on edelleen loistavia tyyppejä - ehkä niistä voisi kertoa toisenlaisessa muodossa.

Siispä tervetuloa seuraamaan meidän eläinten elämää Instagramissa: @tuomirannan_farmi #tuomirannanfarmi :)

Eteisen maton uusi elämä

Meidän eteisen matto on palvellut jo useamman vuoden. Sen pohjassa oleva kumipinnoite (taimikälie) on hapertunut niin, että siitä irtoaa valkoista murua lattialle. Sen päivät eteisen mattona ovat luetut.


Meidän marsut Maltti ja Valtti tarvitsevat kotiinsa parin päivän välein uudet kuivike-pehmusteratkaisut. Meillä on käytetty niiden huushollin pohjalla pyyhkeitä ja pieniä kylpyhuoneen mattoja, jotka menevät käytön jälkeen pesuun.


Eteisen matto on suuri. Leikkasin siitä pienemmän palan, josta tuli oiva lattiaratkaisu Maltin ja Valtin kotiin. Koska matto on leikattu ja sen pohjasta irtoaa muruja, se ei sovellu pitkäikäiseen käyttöön. Se hajoaisi lopullisesti pesukoneessa. Isosta matosta saa kuitenkin muutamaksi kerraksi kuivan lattian herroille.

Maltti (maltillisempi turkki) ja Valtti (se pörröpää) poseeraavat uudella matolla.

Herrat kerjäävät ruokaa kuvaajalta.

Talven muoti 2018

Talvi on tulossa. Se ei ole ollenkaan mukava juttu, jos on pieni sika. Pieni sika asuu olohuoneessa ja käyskentelee lämpiminä kesäpäivinä alasti ulkona auringon helliessä hipiää. Pieni sika ei pidä yhtään kylmästä vesisateesta tai pakkasesta. On kurjaa mennä sateessa ulos pissalle tai yrittää hoitaa asiansa hyytävässä pakkasessa ja viimassa.


Pieni sika on siis meidän pian 1,5-vuotias minisikamme Urho. Sillä on oma pieni aitaus olohuoneessa, jossa se kuluttaa päivät nukkuen. Kun ihmiset tulevat kotiin, Urho herää ja vaatii ruokaa. Se käyskentelee ihmisten seurassa olohuoneessa ja makuuhuoneessa, nauttii ruokansa kylpyhuoneessa ja käy ulkona pissalla ja syömässä ruohoa.


Urho on oikein hyväkäytöksinen ja kiltti possu. Se kuitenkin VIHAA kylmyyttä ja taivaalta satavaa kylmää vettä. Ymmärrän hyvin ja jaan tämän näkemyksen täysin. Kylmällä ilmalla tai vesisateessa olemme molemmat kiukkuisia, kun pitää lähteä ulos. Siellä on ärsyttävää, kun Urho ei millään haluaisi pissata. Urho tahtoo sisälle ja minä jääräpäisesti komennan, että ensin pitää pissata. Sitä keskustelua käydään pitkään ja kumpikin on lopulta ihan jäässä tai sateesta märkä. Sitten tulee pissa ja päästään vihdoin sisälle.


Urholla oli viime talvena muutama viitta, jotka pitivät possua pikkuisen lämpimämpänä. Ne ovat kuitenkin jääneet pieniksi, sillä possu on kasvanut. Urholla oli lisäksi säärystimet, mutta ne eivät pysyneet jaloissa. Ja lisäksi Urholla oli koirille tarkoitetut töppöset, joiden pukemista Urho inhosi.


Tänä syksynä Urho on saanut jo kaksi uutta pukua. Kiitos siitä ahkeralle ja taitavalle kutojalle. Nämä puvut ovat hieman vaativampia puettavia kuin viitta, mutta toisaalta ne lämmittävätkin enemmän. Pukeminen onnistuu parhaiten rauhallisessa tilanteessa tai silloin, kun Urho syö. Se keskittyy vain ruokailuun, jolloin sille saisi tehdä suunnilleen mitä vain.


Tässä talven muotia 2018:

Tyylikäs turkoosi villaneule oli minisian talvihaalarin prototyyppi. Se kiinnitetään selästä hienojen kissanappien avulla.

Lila neule tupsunapeilla on tuotekehittelyn tulosta. Se on myös tyylikäs ja lämmin.

Kylmyyttä vastaan

Kylmyys hiipii nurkissa, erityisesti yöllä. Meillä asuu vuohilassa vuohet Soma ja Voitto-Viljami, minipossu Vicky ja kukot Minirokkis ja Kalle kanaparvineen. Tästä porukasta kylmälle herkimpiä ovat chabo-rotuiset kääpiökanat (myös Minirokkis on chabo) ja Vicky-possu.


Viime viikonloppuna Vuohilaan asennettiin uusi ulko-ovi. Vanha ovi oli palvellut tehtävässään jo toistakymmentä vuotta. Se ei ollut alkujaankaan mikään ulko-ovi, vaan joku vanha väliovi. Sen vuoksi se ei juuri pitänyt lämpöä, turposi sateella ja oli liian väljä kuivalla kelillä.


Vanha ovi sai lähteä ja tilalle tuli meille uusi ovi, joka oli hyväkuntoinen entinen autotallin pikkuovi. Ovi sai vielä kerroksen maalia, jolloin se toivottavasti kestää hieman paremmin vaihtelevia sääolosuhteita. Lisäksi oven päälle rakennettiin lippa. Nyt sadevesi ei toivottavasti lorise ihan suoraan oveen ja vaurioita sitä, vaan lippa ohjaa osan vedestä pois.

Vuohilan uusi ovi.

Uusi ovi varmasti vaikuttaa koko rakennuksen lämpötilaan hieman.


Kanoilla on ollut koko kesän vapaa kulku sisälle ja ulos. Nyt on sen verran viileää, että ulkoluukuistakin tulee kylmää ja koko vuohila viilenee. Siispä vapaa ulkoilu on tältä kesältä päättynyt. Kanat saivat uudet, puhtaat pehkut ja samalla niiden ulkoiluluukut suljettiin. Se lämmittää taloa myös aika paljon.

Kalle-kukko ja rouvia nauttimassa kesästä.

Kun vielä viilenee, ovet peitetään sisäpuolelta vilteillä ja lopuksi sähköpatterikin lämmittää.

Luumuja

Kesä oli hurjan kuiva ja kuuma. Se ilmeisesti on hedelmille suotuisa keli. Omenoita ja luumuja on tullut hurjan paljon.

Meillä on viime päivinä syöty ahkerasti luimuja, sillä ne ovat nyt kypsiä. Ne ovat makeita ja herkullisia. Myös eläimet ovat saaneet maistaa. 

Marsut Maltti ja Valtti ovat syöneet muutaman luumun, vaikka uusi ruoka onkin ollut vähän epäilyttävää. Marsut osaavat olla melko nirsoja.

Possut Vicky ja Urho tykkäävät luumuista. Sian valtava puruvoima käy ilmi, kun kuuntelee kuinka vaivattomasti kivikova luumunkivi murskautuu muun luumun mukana.

Vuohista 50 % sen sijaan ei koske luumuihin. Toisin sanoen vain Voitto-Viljamille maistuu luumut.

Paljon heinää

Tämä kesä on ollut todella kuiva ja kuuma. Hellepäiviä on ollut ennätysmäärä ja sadepäiviä tuskin lainkaan. Se on vaikuttanut kasvien kasvuvauhtiin ja esimerkiksi heinäsato on monin paikoin jäänyt vain murto-osaan normaalista. Uutisista olemme saaneet lukea, että monilla tiloilla joudutaan teurastamaan karjaa, sillä heinä ei riitä. Se on aika karmeaa.

Meillä ei noita heinien syöjiä ole montaa. Marsut popsivat heinää melko pienen määrän, onhan niiden elopainokin vain siinä kilon luokkaa. Vuohi puolestaan syö heinää noin kilon päivässä, eli meillä menee sen laskukaavan mukaan kaksi kiloa heinää joka päivä. Se on melko pieni määrä.

Meillä saatiin tänä vuonna poikkeuksellisen hyvä heinäsato. Toki sen eteen tehtiin aika hurjasti töitä, oli monenlaisia ongelmia ja heinätyöt saatiin päätökseen vasta elokuun alkupuolella.

Meillä on nostettu heinät seipäille siinä juhannuksen korvilla. Nyt se olisi ollut ihan turhaa, sillä heinä ei ollut kasvanut vielä keskikesän juhlaan mennessä riittävästi. Piti odotella. Seuraava ongelma oli siinä, että näillä seuduin taitaa olla vain yksi farmari, jolla on toimiva vanhanaikainen niittokone. Paitsi että se kone hajosi tarinan mukaan nyt lopullisesti, eikä meidän heinä siinä vaiheessa ollut vielä nurin. Ei auttanut kuin soitella naapurusto ja tutun tutut läpi ja kysellä niittokoneen perään. Ei sellaista löytynyt. Jollain oli joskus ollut, mutta se oli myyty toiselle puolelle maata, jätetty ruostumaan ulos 30 vuotta sitten tai muuta vastaavaa. Raivostuttavaa.

Sitten yritettiin niittää viikatteella. Aivan tuhoon tuomittu juttu. Hirveää, hidasta, hikistä ja tehotonta työtä. Myöskään trimmerillä työ ei sujunut, varsinkaan, kun em. laite oli mäsä. Lopulta löysimme 150 km päästä vetävän niittokoneen, joka leikkasi kerralla 180 cm leveän alueen heinää. Vuokrasimme sen pariksi päiväksi ja sitten olikin heinä nurin. Vihdoinkin!

Seuraavaksi piti hommata seipäitä, sillä meillä ei ollut niitä riittävästi ehjänä. Ja sitten vain heinät seipäille! Meitä oli valtaisa kahden ihmisen heinätyöporukka ja pari hikistä työpäivää. 52 seipäällistä nostettiin heiniä seipäille. Huh. Ikinä ei olla sellaista määrää heinää meidän pellolta tehty.

Myöhemmin naapuri tuli traktorin ja peräkärryn kanssa jelppaamaan, niin saatiin heinät kärryyn ja sisälle. Naapuri ajoi traktoria, yksi nosteli heinät kärryyn ja minun tehtäväni oli polkea heinät pienempään tilaan sisällä ja heitellä joukkoon runsaasti suolaa. Suola vie kosteutta ja parantaa heinien säilyvyyttä.

Eihän se heinämäärä meinannut mahtua mihinkään. Töitä sai tehdä ihan tosissaan, että heinä menee edes hieman pienempään tilaan ja silti se pursusi joka paikasta. Ovia ei meinannut saada auki tai kiinni, riippuen siitä mistä päin oli tulossa tai minne menossa.

Taas on kuitenkin urakka tehty ja vuohille ja marsuille on ruokaa koko talveksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen.

Mökillä

Urho-possu ja Elvis-koira nauttivat hellepäivistä mökillä. Mökki on onneksi viileä, kun ilma on läkähdyttävä. Elviksen turkki on kaiken lisäksi todella paksu, mikä ei helpota yhtään. Illalla on mukava ulkoilla, kun hieman viilenee. Elvis ei uimisesta välitä, mutta Urho uskaltautui veteen. Vesi on todella lämmintä, mikä sopii Urholle mainiosti.

Hellepäivän vilvoitteluhetki

Ostin tänä kesänä Urholle puhallettavan uima-altaan muutamalla eurolla. Ajattelin, että jos se vaikka tykkäisi vesileikeistä. Nyt, kun on ollut kuumia kelejä, on hyvä vilvoitella uima-altaassa. Sain myös Urhon innostumaan ajatuksesta, kun nakkelin uima-altaaseen nameja. Lisähaastetta tuovat pallot ja ankat, joiden lomasta namit täytyy löytää.


Vesileikin seuraaminen oli hauskaa!


Tässä vielä videotallenne tilanteesta. Videon kuvaamisen aikaan namit on jo syöty ja Urho on sitä mieltä, että uiminen riittää jo.

Synttärionnittelut Voitto-Viljamille!

Meidän eläinten synttäripäivät tulevat pieninä kimppuina, useammat synttärit peräkkäin. Vicky-minipossu ja Soma-vuohi juhlivat synttäreitään maaliskuussa, Urho-minipossu huhtikuussa. Kesäkuussa juhlii ensin Elvis-corgi ja sitten Rauli-cockeri. Ja heinäkuun alussa synttäreitään viettää suomenvuohi Voitto-Viljami.


Voitto-Viljami täytti jo 12 vuotta. Sillä on suuret sarvet ja paljon voimaa, mutta se on tosi kiltti. Yksinään se on aika hukassa, eli jos näköyhteys äiti-Somaan menetetään, tulee pieni paniikki. Voitto-Viljami on aina turvautunut muhin vuohiin, mikä on ymmärrettävää, sillä vuohi on laumaeläin. Siksi jännittävässä tilanteessa voi paeta mamman taakse piiloon tai rynniä aitojen yli tai läpi mamman luo. Eräänäkin päivänä Voitto-Viljami hyppäsi sähköaidan yli, kun äiti-Soma tuli nätisti portista. Voitto-Viljami kyllä pysyy em. sähköaitauksen sisällä kiltisti, kunhan äiti vain on lähellä.


Voitto-Viljami näyttää aika rähjäiseltä tällä hetkellä. Somalla on siisti turkki, sillä se rakastaa harjaamista. Se seisoo silmät kiinni tyytyväisenä, kun harja viuhtoo kyljissä. Voitto-Viljami sen sijaan pelkää harjaamista. Sitä saa kyllä rapsuttaa, mutta jos harjan ottaa esiin, Voittis pakenee paikalta. Omaehtoisesti herra kyllä harjaa itseään. Somalla ja Voitto-Viljamilla on aitauksessaan katuharjoja, joihin voi itseään hinkata. Ja kyllä sitä hinkataankin. Harjat ovat loppukesästä ihan kuluneita. Tee-se-itse harjaus ei kuitenkaan ole yhtä tehokasta, kuin jos ihminen harjaa vuohen päästä sorkkiin. Niinpä Voitto-Viljamilla roikkuu vieläkin talvivillaa tukkoina turkissaan. Ne täytyy leikata pois sitten, kun pojan sorkat lähiaikoina lyhennetään myös.


Paljon onnea Voitto-Viljami!

Marsuille lisätilaa

Jokin aikaa sitten marsujen koti koki muutoksen. Sen myötä marsujen häkki sai väistyä ja ns. taikakuutioista ja vanhasta hyllyköstä tuli marsuille uusi koti. Se on ollut tosi kiva ja toimiva systeemi. Marsut ovat heti ulko-ovesta tultaessa tervehtimässä vieraita eteisessä. Koska marsut eivät enää ole häkissä, niitä pääsee silittämään ja niiden hoito on helpompaa. Usein Maltti ja Valtti seisovat takajaloillaan (etujalat taikakuutioseinää vasten) ja vinkuvat kovaan ääneen, kun joku kulkee ovesta. Ne tietävät, että usein tulijalla on niille ruokaa. Ja jos ei ole, kiljunta saa ainakin potemaan huonoa omatuntoa sen vuoksi.


Olen siis ollut tähän rakennelmaan tosi tyytyväinen. Sitten keksin, että voisihan niillä olla vielä hieman enemmän tilaakin. Tähän asti niiden koti on muodostunut neliönmuotoisesta alueesta ja yhdestä matalasta ja pienestä tasosta. Tason alunen on ollut Maltin ja Valtin suosikkipissapaikka ja myös hieman hankala puhdistaa.


Meillä jäi alkuperäisessä muutoksessa kaksi marsuhäkkiä ihan käyttämättömäksi. Toinen marsuhäkki olikin jo metalliosiltaan aikansa elänyt, mutta pohja siinä oli hyvä. Ajattelin, että pohjasta saisi rakenneltua marsuille lisäsiiven. Esittelin suunnitelmani ja sitten ryhdyttiin toimeen.


Marsut sijoitettiin muutoksen ajaksi ehjäksi jäävään ja parempikuntoiseen marsuhäkkiin. Sen jälkeen niiden kodista poistettiin seinät. Välitasoa ei enää uuteen versioon tullut, vaan toisen kerroksen muodostaisi vanha marsuhäkin pohja.


Marsujen häkistä tuli nyt kiinteä kaluste, jota ei niin vain siirretäkään. Tämä alkoi sillä, että kotoa löytyneet kulmaraudat kiinnitettiin eteisen seinään. Niihin puolestaan kiinnitettiin pari vanhan, puretun kirjahyllyn hyllyä. Tämä rakennelma pitää marsujen laajennusosan turvallisesti paikallaan. Kirjahyllyn hyllyjen päälle tuli muovinen laatikko, eli marsuhäkin pohja, joka kiinnitettiin myös tukevasti. Em. muovilaatikon kylkeen oli tehty reikä marsujen kulkuramppia varten. Vanhasta, kotoa löytyneestä laminaattipalasta tuli kulkuramppi, kun sen päälle kiinnitettiin vanhaa mattoa. Vanhaa laminaattia käytettiin myös yhdessä kohdassa seinärakennelmana.


Tämän jälkeen taikakuutioseinät kiinnitettiin kumpaankin kerrokseen, lisättiin sisustusmateriaalit ja marsut. Maltti ja Valtti ottivat kodin heti omakseen. Taitavat olla tyytyväisiä. Niin minäkin.


Tässä vielä asuntoesittely videon muodossa:

Tuunattu cockerspanieli

Meidän 7-vuotias cockerimme Rauli on vähän maanantaikappale terveytensä puolesta. Sillä on ollut elämänsä varrella monenlaista isompaa ja pienempää sairastumista. Yhden ongelman aiheuttaa turkki, joka on cockerspanielilla pitkä ja kihara.


Raulilla turkki on aina ollut huono. Pahimmillaan sillä oli turkissa kaljuja laikkuja, joissa iho oli parkkiintunut paksuksi kuin elefantin nahka. Eläinlääkäri epäili, ettei niihin koskaan enää kasva karvoja. Sittemmin Rauli sai kilpirauhasen vajaatoimintaan toimivan lääkityksen ja kaljuihinkin kohtiin kasvoi taas karva. Nykyään niitä ex-kaljuja kohtia ei enää edes erota.


Raulin iho hilseilee helposti. Jos sen karvat pääsevät pitkiksi, on iho pelkkää hilsettä. Myös korviin tulee silloin tulehduksia. Siksi hauva on käynyt muutamia kertoja vuodessa parturoitavana.


Yhtenä päivänä löysin marketista alle parinkympin lemmikin karvoille tarkoitetun trimmerin. Hetken mielijohteesta päätin, että nyt parturoin koiran itse. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että miten kyseinen operaatio tehdään ja miten laite toimii, mutta mitäs pienistä. Trimmeri mukaan ja kassalle.


Kotona luin käyttöohjeita ja latasin laitteen verkkovirralla. Otin käyttöön kolmen millin terän ja rupesin hommiin. Ohjeessa sanottiin, että pitää leikata karvan kasvusuunnan vastaisesti ja leikata vain yhteen suuntaan. No mitenkäs leikkaat yhteen suuntaan, kun karvoja kasvaa vähän joka suuntaan?!?


Yhdellä latauksella laite toimi 45 minuuttia. Sehän ei Raulin tapauksessa ollut kuin pieni hetki. Lisäksi en ymmärtänyt laitteen säätöjä ja yritin välillä hinkata turkkia väärillä säädöillä ja tehottomasti. Mutta kyllä se siitä sujui. Kun virta loppui, leikkelin pitkiä karvoja saksilla lyhyemmäksi. Lopulta keksin pitää laitetta koko ajan verkkovirrassa, niin työtä ei tarvinnut keskeyttää.

Onneksi parturoitava otti rennosti. Rauli kellahti makaamaan silmät kiinni, kun parturointi alkoi. Se löhösi paikallaan, vaikka välillä taisin kömpelyyksissäni olla vähän kovakourainen. Jossain vaiheessa toki Raulikin alkoi olla sitä mieltä, että tämä touhu saisi jo loppua, mutta oli kuitenkin kiltisti loppuun saakka.


Parturoin Raulia kahtena päivänä ja usean tunnin ajan. (Ja sain huonossa asennossa kököttämisestä hirveän päänsäryn!) Hauvan turkki on nyt kauttaaltaan leikattu sillä kolmen millimetrin terällä. Ainoastaan hännässä on samanlainen tupsu kuin leijonalla tai muumilla.

Ei tuota kaveria taida cockerspanieliksi enää tunnistaa, mutta onpa jätkällä nyt viileä kesälook!

Hauskat kotkottajat

Kanat on kyllä veikeitä eläimiä. Meidän pikkuruiset chabot munivat pikkuruisia munia. Lisäksi ne ovat hauskannäköistä sakkia, kun tepastelevat pienet pyrstöt aivan pystyssä. Ne ovat malliltaan ihan erilaisia, kuin muut kanamme.


Meidän chabot, MiniRokkis rouvineen, väistävät ihmisiä. Paitsi silloin, kun chabokanat ovat hautomassa. Silloin kannattaa ihmisen väistää. Ne vartioivat munia intohimoisesti ja nokkaisevat monta kertaa kovaa, jos munia yrittää viedä. Hanskojen kanssa munien kerääminen onnistuu kuitenkin mainiosti.


Näiden pikkukanojen seurana on pari valkoista hy-linea, eli Valkuainen ja Lumikki. Nämä kotkottajat ovat siis sitä rotua, joka munii kaupastakin ostettavat valkoiset kananmunat. Lisäksi parvessa asuu musta Piparminttu-kana, joka on rodultaan araucana ja munii sinisiä munia.


Kun tämä sakki on arkaa, niin toisella puolella asuva Kalle-kukon jengi ei sitä ole. Kalle-kukko on siis asunut meillä nyt muutaman viikon ja on osoittautunut kyllä ihan loistavaksi tyypiksi. Se on kiltti ja rauhallinen ihmisiä kohtaan ja varsin huolehtivainen rouvillensa.


Kalle-kukon kanssa majaa pitävät hy-line brownit Rouva Heinämäki ja Ruskuainen. Ne ovat äärimmäisen uteliaita ja kesyjä, erityisesti Rouva Heinämäki. Kun kanojen tarhasta menee pois, täytyy pitää huoli, ettei Rouva Heinämäen pää ole oven välissä, kun se seuraa niin innokkaasti ihmisiä. Nämä kanat munivat ruskeita munia, niitä samoja, joita voi kaupastakin ostaa. Myös Kalle-kukko on hy-line brown.


Lisäksi parveen kuuluu kolme mustaa kanaa Leenu, Liinu ja Tiinu, joiden rotu on määrittelemätön. Äärimmäisen rauhallinen ja vanha Peppi on suurikokoinen, valkoinen orpington ja myöskin osa tätä parvea.


Kalle-kukko ilmoittaa suureen ääneen rouvillensa, että nyt on ruokaa tarjolla, kun tarhaan käy viemässä esimerkiksi heinää. Myös kastematoja tongitaan innokkaasti, erityisesti jos ihminen auttelee vähän lapiolla. Myös kastemadot Kalle-kukko säästää rouvillensa, ilmoittaa vain, että täällä on mato.

Raulin syntymäpäivä

Cockerspanieli Rauli muutti meille kaksivuotiaana ja tästä tapauksesta tulee elokuun lopussa kuluneeksi viisi vuotta. Luin juuri blogipäivityksen vuodelta 2013 "Täs on Rauli, moi!" Siinä kommenteissa kerron, että tyyppi on älykäs, mutta ärsyttävä, sillä se osaa avata portin.


Tämä asia ei ole viidessä vuodessa muuttunut. Rauli laajentaa edelleen reviiriään. Se ei varsinaisesti karkaa, mutta menee porttien läpi ja aitojen ali. Se touhottaa laajemmalla alueella, eikä enää ole yhtä tottelevainen kuin meille muuttaessaan. Se tulee kyllä, kun sitä huudetaan, mutta viive kuulohavainnon ja toiminnan välillä on melko pitkä.


Mitenkään aivan ongelmaton tämä kulunut viisi vuotta ei ole ollut. Rauli tulee muiden eläinten kanssa toimeen vain rajoitetusti. Se oli välillä todella huonossa kunnossa ja epäiltiin jo, ettei se selviä. Sitten löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta ja siihen lääkitys. Nyt sairaus pysyy kurissa, kesällä paremmin kuin talvella, sillä kilpirauhasen vajaatoimintaa kärsivän lämmönsäätely ei oikein toimi.


Raulilla on myös muita pienempiä vaivoja, jotka todennäköisesti selittyvät pitkälti kilpirauhasen vajaatoiminnalla. Pojalla on kuivat silmät ja niitä pitää päivittäin hoitaa. Sen turkki on huono ja hilsettä tulee helposti, samoin korvat ovat herkät saamaan infektioita. Ajoittain Rauli juo tosi runsaasti ja sitten vaiva taas helpottaa. Syytä tähän ei oikein eläinlääkärinkään kanssa löydetty.


Rauli taitaa kuitenkin olla suht tyytyväinen elämäänsä. Se tykkää kovasti rapsutuksesta ja sylissä olosta. Sillä on oma rakas possu-lelunsa, jota se kuljettelee ympäriinsä ja myös vartioi. Rauli nauttii lenkkeilystä, laiskottelusta ja ruuasta. Viimeisintä pitää kuitenkin rajoittaa, sillä poika pulskistuu helposti kilpirauhasen toimintavajauksen vuoksi.


Perusterve cockeri elää 13-14 vuotta. Mutta tämä meidän karvakamukin on jo ehtinyt seniorikansalaisen ikään, Rauli nimittäin täytti tällä viikolla seitsemän vuotta. Onnea!

Elvis 10 vuotta

Niin se aika rientää. Corgiherra Elvis täytti eilen pyöreät kymmenen vuotta. Tilaisuutta juhlittiin pienessä piirissä ja Elvikselle laulettiin synttärilaulu. Lahjaksi Elvis sai herkkuja ja niskaansa punkkikarkotetta.


Tänä kesänäkin Elvikseltä on löytynyt jo pari punkkia. Kun inha otus pääsee kaivautumaan paksun turkin sisälle, sitä ei niin vain huomatakaan. Yleensä punkki pääsee lihomaan isoksi ennen kuin se huomataan. Mutta nyt pitäisi seuraavat monta viikkoa olla Elvikselläkin punkkivapaata.

Syntymäpäiväsankari Elvis

Luokkaretkellä

Lähikoulun eskarit, eka- ja tokaluokkalaiset tekivät tällä viikolla luokkaretken Tuomirannan farmille. Halusin, että tilanne säilyy hallinnassa, on toiminnallista, eikä ole epämiellyttävää tai pelottavaa eläimille. Siksi toiminta vaati suunnittelua etukäteen ja ihmisten värväämistä orjatöihin.

Aamupäivällä puliseva lapsijono neljän aikuisen kanssa marssi portista sisään. Kerroin, että eläinten kanssa on aina oltava rauhallisesti, jotta eläimet eivät pelästy. Pelästynyt eläin voi purra, raapia, potkaista, puskea ym. Monet lapset tiesivätkin sen - kotona oli hevosia tai koiria.

Sen jälkeen mentiin katsomaan eläimiä. Ensin ihmeteltiin kanoja. Lapset kyselivät nimiä ja hautominen munasta tipuksi kiinnosti paljon. Vuohia katseltiin myös ja juteltiin niistä. Rauli-koira oli pihalla hihnassa ja sitä sai rapsutella myös.

Nyt oli toiminnallisen osuuden aika. Pyysin koulun aikuisia jakamaan lapset ryhmiin niin, että jokaisella aikuisella oli lapsiryhmä mukanaan. Ryhmän kanssa kierrettiin neljä toimintapistettä. Kaikki ryhmät kiersivät jokaisen pisteen ja jokainen pääsi halutessaan lähempään tuttavuuteen eläinten kanssa.

Yhdessä paikassa lapset tapasivat marsut. Marsuille sai antaa voikukan lehtiä ja ainakin yksi ryhmä halusi myös silittää marsuja. Erityisesti pienimpiä lapsia marsut kiinnostivat kovasti. Maltti ja Valtti käyttäytyivät mallikkaasti. Ne ovat tulleet uteliaammiksi ja rohkeammiksi sen jälkeen, kun niiden uusi koti näkyvällä paikalla valmistui.

Toisella pisteellä lapset tapasivat Urho-possun. Tämä taitava poika soitteli pianoa ja sai palkaksi rusinaa ja omenaa. Lapset katsoivat touhua portin takaa. En päästänyt lapsiryhmää ihan Urhon lähelle, ettei se ahdistu suuresta määrästä arvaamattomaan käyttäytyviä pieniä ihmisiä. Lapset saivat kuitenkin antaa Urholle kädestään omenaa. Se piti tehdä rauhallisesti, sillä äkkinäisistä liikkeistä pelästyy ensin possu ja sitten lapsi. Kaikki eivät uskaltaneet laittaa kättä riittävän alas, jotta Urho ylettyisi omenapalaan. Silloin Urho pomppasi ylemmäs, jotta sai omenan. Osa pudotti omenan, kun ei rohkeus riittänytkään. Urho onneksi ottaa kädestä ruuan aina tosi nätisti, eli ei tarvinnut pelätä, että se puree.

Samalla kertaa lapset pääsivät rapsuttamaan Elvis-koiraa.

Kolmannella pisteellä lapset pääsivät harjaamaan vuohta. Soma on kaksikosta rauhallisempi ja rohkeampi, joten se söi ruohoa hihnassa ja nautti harjauksesta. Osa lapsista silitti Somaa. Tässäkin piti orjatyövoimaa olla Soman lähellä. Soma on nimittäin todella kiltti, mutta juokseville ja metelöiville lapsille ja koirille Soma näyttää sarviaan. Kun lähellä on tuttu aikuinen ja lapset pysyvät rauhallisena, ei Somaa pelota. Lapset olivat innoissaan harjaamisesta.

Neljännellä pisteellä lapset pääsivät keräämään munia kanojen pesistä. Jokainen sai kerätä yhden munan. Se laitettiin pieneen purkkiin, jonka lapset saivat mukaansa. Piparminttu-kana kökötti juuri tuolloin pesässä ja lähes kaikki halusivat kerätä munan sen vierestä. Yleensä meillä tulee 3-6 munaa päivässä, mutta nyt pesistä löytyi yhtä monta munaa, kuin luokkaretkellä olevia lapsiakin oli. Merkillistä....

Joku lapsista suunnitteli, että aikoo hautoa munasta poikasen. Montakohan munaa hajosi jo koulupäivän aikana?

Sitten lapset söivät eväät ja lähtivät tarpomaan takaisin koululle. Koulun aikuiset epäilivät, että nyt joka toinen lapsi haluaa minipossun lemmikiksi. Noh, toivottavasti toive ei toteudu, sillä minipossu ei ole mikään ihan helpoin lemmikki.

Tällainen päivä tällä kertaa. Suuri kiitos päivän onnistumisesta orjatyövoimalle! Ilman teitä ei toiminnallisuus ja järjestyksen ylläpito olisi onnistunut.

Karkulainen

Talvi tekee aitauksille melkoista tuhoa. Routa myllää maata ja lumi painaa. Keväällä pitää sitten korjailla talven jäljiltä nurkkia yhdestä jos toisestakin kohtaa.


Tänä keväänä meidän tontilta on siis purettu kanojen ja kesäpossujen aitaukset ja tehty kanoille uusi aitaus. Myös vuohien aitauksesta piti pari tolppaa uusia ja kissojenkin ulkoaitauksesta löytyi vika.


Jokin aikaa sitten alkoi olla sen verran lämpimiä kelejä, että keittiön tuuletusikkunaa saattoi ruveta pitämään auki. Meidän Mappe ja Dobby (kissat) pääsevät ikkunan kautta ulkoaitaukseen ja saavat lämpimänä vuodenaikana mennä ikkunasta ulos ja sisään mielensä mukaan.


Yhtenä päivänä katsoin ulos keittiön ikkunasta. Edessä alla näkyi kissojen aitaus. Vasemmalle katsoessa näköpiirissä oli kaivonkansi. Ja kaivonkannella kissa paistatteli päivää. Kissa, jonka nimi on Dobby, ja jonka pitäisi olla aitauksen sisäpuolella! Hupskeikkaa.


Tiesin kokemuksesta, että kissa, joka ei ulkoile vapaana, pelkää ulkona myös tuttuja asioita, kuten ihmisiä. En kuitenkaan voinut kissaa sinnekään jättää. Vieressä menee melko vilkasliikenteinen tie, mikä voi tottumattomalle kissalle olla nopea loppu. Hiippailin ulos ja huhuilin kissaa. Se lähti karkuun, kuten vähän pelkäsinkin. Se meni piiloon, enkä nähnyt sitä enää. Piti keksiä muuta.


Täytyisi ehkä koettaa houkutella sitä ruualla ja virittää joku kissa-ansa. Pitäisi liikkua pihalla varovaisesti, ettei kissa pelästy enempää. Kaikkea sellaista mietiskelin ja punoin juonia.


Menin takaisin sisälle ja aloin huhuilla keittiön ikkunasta Dobbya. Otin kaapista kissanruokaa ja avasin purkin kovaäänisesti. Kolistelin kissojen ruokakuppia ja siirtelin sitä pöytäpinnalla, jolloin siitä kuului rahiseva ääni. Siinä samassa Dobby hyppäsi ikkunasta sisään ja tuli muina miehinä syömään. Minä paiskasin tuuletusikkunan kiinni.


Routa oli myllännyt maata sen verran, että aitauksen ja maan väliin syntyi aukko. Siitä pieni kissa mahtui juuri sopivasti puikahtamaan luvattomille teille. Onneksi se sentään osasi tulla samaa reittiä takaisin. Nyttemmin kulkureitti on suljettu.

Sisällä ollessa Dobbyn rakas harrastus on juoksevalla vedellä leikkiminen.

Kalle-kukko

Lauantaina meille muutti uusi kukko. Netissä oli ilmoitus kiltistä Kalle-kukosta. Tuo kiltteys oli se suurin syy, miksi Kalle-kukko kiinnosti. Olihan meillä parin vuoden kokemus ihmisille aggressiivisesta ja arvaamattomasta Salmiakki-kukosta.


Kallen kerrottiin olevan äärimmäisen kiltti ja huolehtivainen. Se ei kuulemma pärjää muiden kukkojen kanssa juuri tuosta kiltteydestä johtuen. Meillä se ei ole ongelma - Kalle-kukko sai oman kanaparven ja toinen kukko (kääpiörotuinen kukko nimeltä MiniRokkis) on omalla puolellaan omien kanojensa kanssa.

Kalle-kukko haettiin vähän kauempaa ja tuon talon lapset kantoivat sen meille sylissään. (On siis tosi kiltti ja rauhallinen.) Kalle-kukko matkusti autossa kissan kuljetuskopissa makoillen. Matkan aikana se pariin kertaan hiukan potpotti, mutta käyttäytyi asiallisesti.


Kotona Kalle-kukko otti kanat heti kiinnostuksella vastaan. Se käyttäytyi rauhallisesti ja pian nukuttiinkin koko porukka orrella.


Kalle-kukko on hy-line brown - rotuinen kukko. Se on siis tehomunijarotua. Hy-line brownit munivat kaupassa myytävät ruskeat kananmunat. Kalle-kukon kerrottiin olevan noin 4-vuotias. Sillä on komeat kannukset ja komea kaveri se on muutenkin.

Videolla vanha orpington-rotuinen kana, Peppi, kookottaa. Taustalla näkyvät ruskeat kanat ovat samaa rotua Kalle-kukon kanssa, eli hy-line browneja. Videolla maistellaan aitaukseen vietyä ruohoa, mutta kunhan Kalle-kukko kotiutuu jonkin aikaa, sen voinee rouvineen päästää aitauksesta vähän pihamaallekin tepastelemaan.

Kesäpossujen aitauksesta kana-aitaus

Meillä on ollut useana vuonna pari kesäpossua kasvamassa. Niiden aitauksen osana on ollut suurikokoinen metallihäkki. Kesäpossuja meille ei kuitenkaan enää ole tulossa, ainakaan toistaiseksi. Sitä paitsi aitauksen puuosat olivat vuosien saatossa menneet huonoon kuntoon ja ne piti purkaa. Metallihäkki jäi siis vaille käyttöä.


Meillä on ollut kanojen ulkoaitaus myös jo pitkään. Sekin oli puuta ja puuosat alkoivat olla osittain jo vähän heikossa kunnossa. Ne olisi pitänyt uusia tai keksiä jotain muuta. Me keksimme muuta, eli päätettiin ottaa kesäpossujen metallihäkki kanojen käyttöön.


Tämä ei ollutkaan mikään ihan pieni juttu. Metallihäkkiä piti siirtää useita kymmeniä metrejä. Se on jokaiselta seinältään pitkä, sillä on melkoisesti korkeutta ja se painaa. Häkki oli painonsa vuoksi uponnut vuosien saatossa maahan. Häkki piti kaivaa maasta esiin ja kantaa oikealle paikalleen. Kantohommiin tarvittiin kuusi aikuista ihmistä, eikä häkki juuri liikahtanutkaan.


Sitten joku keksi, että otetaan kottikärryt avuksi. Kun häkki nostetaan kottikärryjen päälle yhdeltä puolelta, saadaan pyörän liikerataa hyödynnettyä ja viisi ihmistä voi kantaa ja tasapainottaa häkkiä. Tämä toimi. Vähän väliä kantaminen täytyi keskeyttää, sillä häkki painoi silti melkoisesti ja kottikärryjen kanssa touhuaminen vaati melkoista taitoa. Lopulta päästiin kuitenkin perille. Ihmisille taisi tulla muutama mustelma, mutta muuten selvittiin hengissä. Kottikärrytkään eivät hajonneet, koska ne ovat lujaa tekoa. Kevyemmät kottikärryt eivät olisi kestäneet.


Häkki ei kuitenkaan sellaisenaan ollut valmis käyttöön, vaan sitä täytyi tuunata paljon ja koko homma täytyi aloittaa vieläkin kauempaa. Vuohila on viime kesänä maalattu punamullalla, mutta kana-aitauksen kohta oli maalaamatta, sillä aitaus esti maalaushommat. Nyt aitaus oli purettu. Punamultaa siis sutimaan.

Punamullalla maalattiin myös ne osat, jotka rakennettiin häkkiin puusta. Vain väliovi maalattiin keltaiseksi. Puisia osia tuli väliseinään ja kattoon. Metallihäkissä ei nimittäin ollut kattoa ja se piti erikseen rakentaa. Häkkiin täytyi lisätä tiheäsilmäistä verkkoa, sillä aiempi verkko oli vahvaa, mutta melko suurisilmäistä. Se palveli hyvin possuja, mutta kanat ovat aika paljon pienempiä ja tarvitsevat erilaisen verkon. Lisäksi tiheä verkko varmistaa, ettei häkkiin pääse kanojen lisäksi muita.


Häkkiin tuli kaksi osaa, sillä meillä on kaksi kanaparvea. Kumpikin parvi sai oman puolensa, jonka uusi väliseinä erottaa. Väliseinään tuli myös ovi. Se taitaa olla joku vanha saunan ovi, jonka saimme lahjoituksena.




Uusi kanojen aitaus on hieman isompi kuin vanha. Kaiken touhuamisen ja mylläämisen vuoksi aitauksessa ei kasva juuri vihreää, mutta sitä onneksi saa kanoille tuotua ulkopuolelta lisää. Kyllä aitauksesta tulikin hieno!

Kanat taitavat olla samaa mieltä. Ne pääsivät ulos pari päivää sitten.

Kuvassa paistattelee pienempi kukoistamme, chabo-rotuinen MiniRokkis.

(Oikeastihan kanat saa päästää ulos vasta 1.6. Siipikarja täytyy pitää sisällä lintujen kevätmuuton, eli maalis-, huhti- ja toukokuun, ajan. Kuitenkin tietyin edellytyksin kanat on mahdollista päästää aidattuun ulkotarhaan, kunhan siitä on tehty asianmukainen ilmoitus eläinlääkärille. Meillä on juuri näin tehty.)

Aggressiivinen kukko

Meillä on pian parin vuoden ikäinen kukko, nimeltään Salmiakki. Se on plymouth rockin ja Araucanan risteytys. Kukko on tosi komea ja suuri. Ongelma on kuitenkin siinä, että se on tosi arvaamaton.


Salmiakki väistää yleensä ihmistä, kun kanalaan menee keräämään munia tai vaihtamaan vettä tai viemään ruokaa. Toisinaan kukko kuitenkin hyökkää päälle. Se tulee jalat ja kynnet edellä, siivet räpyttäen ja käy kimppuun.


Meillä on koetettu miettiä, että onko syy jossakin vaatekappaleessa tai vaatteen värissä. Vai onko ehkä joku asia, jonka ihminen tekee, joka laukaisee tämän käytöksen. Kukkoon on myös tartuttu reippaasti kiinni, kun se on hyökännyt. Näin sille on osoitettu, että ihmisille ei kannata ryppyillä, toiseksi jää. Se keino tepsi vähän aikaa, muttei lopullisesti ja nyt kukko on ollut toistuvan aggressiivinen.


Kukon pitää olla kiltti. Ihmiselle aggressiivinen kukko on vaarallinen, eikä sovi kotikanalaan. Meillä on tätä touhua katsottu pitkämielisesti lähinnä siksi, että Salmiakki on kuoriutunut meillä. On odotettu, että josko se olisi vain ohimenevä vaihe. Ja on mietitty, että pitäisikö itse tehdä joku asia toisin. Nyt on kuitenkin kärsivällisyys lopussa ja Salmiakin kukkoilu myöskin. Ei ole hyvä, jos kanalaan joutuu menemään varuillaan tai sinne menoa alkaa vältellä. :(


Saisiko olla kukkoa viinissä?

Urho-possun kanssa mökillä

Viikonloppu on mennyt mökillä Urho-possun kanssa. Kaikki on sujunut lähes Strömsön malliin. :)

Lähdimme matkaan perjantaina. Urho pukeutui Vicky-minisian vanhoihin valjaisiin. Vicky, 11 vuotta, ei niihin enää mahdu. Vicky ja Urho ovat etäistä sukua, sillä Urhon isä on lähtöisin samalta tilalta Ruotsista, kuin mistä Vickyn haimme. (Koska Urhon isä toimii siitoskarjuna Suomessa, taitaa Vickyllä olla melko paljon sukulaisia maassamme.) Urho on kuitenkin Vickyä selvästi pienempi. Valjaat ovat sille nyt reilun vuoden vanhana sopivat, ehkä pikkuisen isot vieläkin. Vicky käytti samoja valjaita 5 kuukautta vanhana. Joka tapauksessa Urho-possu kasvaa vielä muutaman vuoden ajan, joten ei kannata vieläkään kuvitella, että minisika on mikään pieni lemmikki.

Eksyttiin aiheesta. Mökkimatkan Urho oli pelkääjän paikalla turvavöissä. Se makoili peiton päällä ja heräsi aina, kun auto hiljensi vauhtia. Kaikki sujui hienosti ihan viime metreille saakka. Mutkikas mökkitie kuoppineen sai Urho-possun voimaan pahoin. Autoa onkin nyt pari päivää kuurattu ja tuuletettu, ettei se haise possun yrjöltä.

Mökkeily on sujunut hyvin. Urho löysi heti saman pissapaikan, kuin viime kesänä ja muutenkin kuviot ovat olleet tuttuja. Urho nukkuu yöt koiran häkissä, jossa sillä on pehmoinen peitto.

Uutena asiana on lenkkeily. Urho halusi lähteä pihasta eteenpäin tutkimaan maailmaa. Se vähän epäilytti minua, sillä Urhoa ei ole kävelytetty hihnassa. Se ei myöskään ole tottunut kohtaamaan autoja. Vieraat paikat, eläimet ja ihmiset ovat minisialle kauhistus. Minisika on arka eläin, eikä sitä voi pakottaa. Jos se menee paniikkiin, tilanne on hallitsematon. Mitkään valjaat eivät ole täysin varmat, sillä possun pötkyläinen muoto tekee sen, että se voi lipsahtaa valjaiden läpi.

Urho-possu halusi kuitenkin mennä. Siispä mietin asiaa. Uudet ihmiset ovat haaste, mutta Urho-possun kanssa on tehty valtavasti työtä ja sitä on sosiaalistettu kohtaamaan vieraita. Se on vielä sen verran pieni, että voin hätätilanteessa napata sen syliin. Lisäksi päätin opettaa sille tempun, jolla ehkäisen ongelmia ennakkoon. Sika on äärimmäisen älykäs. Se oppii nopeammin kuin koira, mutta sillä ei ole samanlaista tarvetta miellyttää ihmistä, kuin koiralla. Siksi sian kanssa on tiedettävä mikä sitä motivoi - ruoka. Opetin ennen lenkkiä sille noin kahdessa minuutissa sen, että kun naksautan kieltäni, se saa rusinan. Näin sain sen tulemaan luokseni heti kun halusin.

Olemme tehneet useita lenkkejä, mutta vain muutaman sadan metrin päähän mökistä ja aina samaa reittiä, sillä sika kuitenkin rakastaa rutiineja. Mökkitie on päättyvä tie, joten liikennettä ei onneksi juuri ole.

Kävimme myös kylässä, sillä minulla oli asia toimitettavana läheiseen maalaistaloon. Urho ei suostunut tulemaan talon rappusia, joten nostin sen ja huuto oli melkoinen. Ja kyllä sitä Urhoa sitten ihmeteltiin ja ehkä vähän ihasteltiinkin. Vanha emäntä syötti Urholle rusinoita ja vähän rapsutti. Talon pihalla Urho söi voikukkia ja traktorinkuljettaja pysähtyi tervehtimään ja katsomaan Urhoa.

Paluumatkalla vastaan tuli auto. Ohjasin Urhon naksuttelemalla pellon puolelle, mutta auto pysähtyi. Kuljettaja hihkaisi, että saako tulla katsomaan minipossua. Lupasin, että varovasti voi lähestyä. Annoin rusinoita, joita vieras sitten tarjosi Urholle ja juttelimme possuista hieman. Korjasin muutaman virhekäsityksen ja kerroin possuista muuten. Teen niin aina, jotta ihmiset ymmärtävät, että sika on hyvin haasteellinen lemmikki ja tarvitsee paljon aikaa ja huomiota. Minisikoja on aivan liikaa kiertolaisina, kun on kuviteltu sen olevan koiran kaltainen. Minisika ei ole automaattisesti sisäsiisti, kaikki eivät opi ollenkaan. Sika on siisti eläin, mutta sen ja ihmisen käsitys siisteydestä eroaa merkittävästi. Minisika kasvaa usemman vuoden ja on täysikasvuisena suuren koiran painoinen. Tämä on fakta, vaikka erityisesti ulkomailla valehdellaan, että sika on aikuisena vain 10-15 kiloa. Teekuppipossuja ei ole olemassa. Pienet siat, joista on runsaasti kuvia ja videoita netissä, ovat keskenkasvuisia. Minisikoja kohdellaan maailmalla julmasti. Niitä muun muassa luovutetaan vain muutaman päivän ikäisenä ja valehdellaan niiden olevan jo luovutusikäisiä tai jopa vanhempia. Tämä kaikki johtuu siitä, että ihmiset haluavat söpön pienen lemmikkipossun. Sialla on myös valtavat voimat, se voi tuhota sohvan tai tehdä pahaa jälkeä, jos se hyökkää ihmisen tai esimerkiksi koiran päälle. Sellainen käytös ei ole possulle mitenkään tavatonta.

Johan meni paasaukseksi. Ihan tätä kaikkea en sylkenyt tuntemattoman autoilijan naamalle. Vieras nappasi Urhosta kuvan, sillä ei kai joka päivä tiellä tule possua vastaan. Ehkä Urhon kuva komeilee nyt jonkun FB-seinällä. :)

Kun inspiraatio iskee, on toimittava

Minua on jo pitkän aikaa harmittanut se, että marsuja pääsee meillä vähän hankalasti käsittelemään. Tämä johtuu siitä, että marsut ovat häkissä. Olisi kiva rakentaa niille aitaus, jossa ei ole kattoa, mutta kissojen ja koirien vuoksi niin ei voi tehdä.

Sitten yhtenä aamuna sain ajatuksen. Mitä, jos marsut asuisivatkin eteisessä??!? Sinne ei ole kissoilla pääsyä ja jos asunto on korkealla, ei koirista tai possusta ole harmia. Eteisessä marsut toivottaisivat kotiin tulijan tervetulleeksi, ja koska marsut ovat uteliasta sakkia, niin tapahtumien keskellä oleminen sopisi niille hyvin.

Mutta miten marsujen asumus saataisiin eteisessä korkealle? Se täytyisi rakentaa jonkinlaisen pöydän, telineen tai lipaston päälle. Eikä eteisessä ole ihan mahdottomasti tilaakaan.



Meillä on eteisessä vanha korkea hyllykkö, jossa on irtolaatikot.

Kuvan lähde: Ikea.com

Tuosta hyllyköstä tulisi marsujen uusi koti. Mutta ensin sitä täytyi vähän tuunata. Ensimmäisenä pyysin henkilökohtaista remonttiapuani sahaamaan hyllykön kahtia. Hieman mietitytti, että mitähän tästäkin tulee, mutta sittenhän sen näkee, kun hommaan ryhtyy.

Hyllykön seinät sahattiin keskeltä kahtia.

Sen jälkeen tälle uudelle lipastolle piti saada kansi. Se tehtiin vanerilevystä ja päälle kiinnitettiin vahakangas. Lipaston päälle alkaisi sitten muodostua marsujen uusi koti. Vahakangas on tähän tarkoitukseen hyvä pohja, sillä se on helppo pitää puhtaana. Vahakangas oli ensimmäinen hankinta tätä projektia varten, ja se maksoi vajaat 5 euroa.

Vahakangas.

Rikotun hyllykön puolikkaat kiinnitettiin myös toisiinsa ja sen jälkeen piti saada lipaston kanteen reunat, jotta rakennelma pysyy lipaston päällä.

Reunat muodostuvat.

Meillä oli jotain vanhaa puurimaa, josta reunat tehtiin. Vahasin niitä vähän vaaleammaksi, ettei puun väri hyppää kokonaisuudesta ihan silmille. Myös tuo vaha oli joku purkinjämä, joka meiltä kotoa löytyi. Ja koko helahoitoon käytetyt ruuvit olivat myös niitä ruuveja, mitä kotona sattui olemaan.

No seuraavana oli tämän projektin kallein ostos. Ostin modulaarihyllykön, joka maksoi vajaat 35 euroa. Siitä saisi kivan muunneltavan säilytyshyllykön, mutta mitä netistä luin, eipä juuri kukaan tunnu sitä hyllykkönä käyttävän - siitä tehdään marsujen ja kanien aitauksia. Kyse on siis niin sanotusta taikakuutiosta, jota voi yhdistellä erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Minä rakensin palasista häkin reunat, väliseinän ja kiipeilytason. Mukana oli kiinnityspalaset, joita joistain kohdin vahvistin nippusiteillä. (Nippusiteetkin löytyivät kotoa.) Kiinnityspalojen keskellä oli kohta, johon saattoi kiinnittää ruuvin. Kulmissa olevat kiinnityspalat ovatkin ruuvilla kiinni lipastossa. Näin aitaus ei pääse heilahtamaan pois paikaltaan.

Vanhasta vanerinpalasta tehtiin ramppi kiipeilytasolle ja ikivanhasta maton palasesta tuli kiipeilytason kävelylattia ja rampin liukueste. Ne kiinnitettiin kuumaliimalla. (Pistooli ja kuumaliimaa löytyi kotoa myös vanhastaan.)

Taikakuutiosta tehty aitaus, jossa väliseinä ja kiipeilytaso. Ramppi on jo paikallaan ja maton palaset leikattuna odottavat kiinnitystä.

Sitten olikin enää jäljellä sisustaminen. Vanhat pyyhkeet ja marsujen karvamatto päätyivät lattiaksi. Vanhaan kissanhiekkalaatikkoon tuli puruja ja kuivaheinää.

Vanhat hyllykön laatikot pistettiin vielä paikalleen, niin projekti oli valmis. Laatikostoon mahtuu yhtä paljon tavaraa kuin ennenkin. Koska laatikot olivat irtonaisia ja liikuteltavia, ne saattoi työntää lipaston läpi taakse. Sinne sai säilöön kaikki ne roinat, joita muutenkin harvemmin tarvitsee.

Kokonaisuudesta tuli aika kiva. Marsutkin taitavat tykätä. Hyvä puoli on myös se, että modulaarihyllykön paloja ja kiinnityspaloja jäi vielä - niistä saa marsuille tehtyä äkkiä vaikka ulkoaitauksen. 

Kun kaikki mahdollinen vanha käytettiin hyödyksi, tuli projektille hintaa pikkuisen vajaa 40 euroa. Ei ollenkaan huono siihen nähden, kuinka paljon muutoksia tehtiin.