perjantai 14. heinäkuuta 2017

Sikaruusurokote

Kesäkuussa meillä vieraili eläinlääkäri, joka kävi rokottamassa Vickyn ja Danielin sikaruusua vastaan. (Urho ei meillä silloin vielä asunutkaan ja sikaruusurokotteen saa antaa vasta noin kolmen kuukauden vanhalle possulle.)


Sikaruusun aiheuttaa bakteeri, joka elää maaperässä. Tartunnan saanut possu saa korkean kuumeen ja punaisia läiskiä iholleen. Possu voi saada myös niveltulehduksia ja tulehduksen sydänläppään. Sairas eläin voi tartuttaa lajikumppaninsa ja sikaruusu tarttuu kuulemma myös ihmiseen.


Näistä syistä tartunta on parasta ehkäistä ennalta. Kun eläimen yleiskunto on hyvä, se ei sairastu niin helposti. Tietenkin paras tapa suojata sekä eläintä että ihmistä tartunnalta on rokottaa sika.


Meillä possut ovat saaneet sikaruusurokotteen pääasiassa keväisin. Maaperässä elävä bakteeri kun tulee konkreettisesti esiin kesällä, kun possut tonkivat aitauksessaan. (Ja löytävät ties mitä! Tänäkin kesänä olen useampia pieniä muovi- ja rautaesineitä kerännyt aitauksesta pois. Tämä kertoo siitä, että vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kierrätys oli sitä, että jätteet haudattiin maahan.)


Sikaruusurokote pitäisi uusia kuuden kuukauden välein. Meillä tosiaan on toisinaan luistettu siitä ja rokotettu possut usein vain kerran vuodessa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että oli viime talvena törmännyt sikaruusuun myös talvella, eli varminta olisi tuo puolivuosittainen rokotus.


Rokottaminen ei meillä ole mikään ihan pikkujuttu. Vicky-possu on siinä pienoinen ongelma. Se kun on sitä mieltä, että sen nahkaa ei terävällä neulalla tökitä. Tiesin tämän vanhastaan ja pulssini oli miljoona jo eläinlääkärin tullessa. Mutta eihän siinä auttanut muu kuin tarttua härkää sarvista. (Vai sopisiko tähän paremmin esimerkiksi "tarttua sikaa saparosta/kärsästä/sorkasta"?)


Ensimmäisenä houkuttelin Danielin pois karsinasta. Sen jälkeen minä ja eläinlääkäri pujahdimme karsinaan. Eläinlääkärillä oli ruisku, minulla vanerilevy. Ajatuksena oli pitää Vicky levyn avulla paikoillaan seinää vasten rokotuksen ajan. Mutta Vicky oli eri mieltä. Se onnistui useita kertoja luikahtamaan karkuun ja kirmaamaan ympäri karsinaa. (Onneksi ei keksinyt maistaa eläinlääkäriä ohimennessään!) Lopulta nojasin levyn etuosaan koko painollani ja kaikilla voimillani, eikä possu saanut kärsällään sitä enää työnnettyä sivuun. Sitten tuikkaus korvan taa ja rokotus oli tehty. Vicky sai jäädä rauhoittumaan.


Kun poistuimme karsinasta, olin ihan hikinen ja niin taisi eläinlääkärikin olla. Hän oli käynyt meillä kerran aiemmin, eikä siis ollut niitä tutumpia eläinlääkäreitä. Hän oli vähän skeptinen, kun sanoin, että annan Danielille käytävällä vain ruuan kärsän eteen ja sitten voi pistää.


Daniel sai ruuan ja eläinlääkäri tuli piikkeineen. Kun eläinlääkäri oli lävistämässä ihoa, Daniel liikahti ja eläinlääkäri pomppasi ruiskuineen kauemmas. Kehotin häntä tulemaan uudelleen ja antamaan rokotteen. Kerroin, että Daniel ei uhittele ja ruoka motivoi sitä niin paljon, että nyt on parasta toimia. Eläinlääkäri tuli uudelleen ja pisti neulan possun korvan taa. Daniel syödä mussutti tyytyväisenä, eikä reagoinut mitenkään. Kun eläinlääkäri otti tyhjän ruiskun pois, hän huudahti: "Uskomatonta!" Taisi eläinlääkärillekin olla ensimmäinen rokotus sen verran rankka, ettei hän voinut kuvitella toisen menevän niin sujuvasti.


Vickyä ei olisi edes kannattanut yrittää lahjoa ruualla, kun taas Danielille tuo konsti menee täydestä. Tässä se taas tuli todistettua: Jokainen eläin (ja eläinlääkäri myös) on yksilö. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti